Tiesitkö tämän sinilevistä?

Sinibakteerit eli syanobakteerit (Cyanobacteria) ovat yhteyttäviä eritumallisia bakteereita. Niitä kutsutaan myös sinileviksi, vaikka ne eivät siis ole leviä. Sinibakteerit tunnetaan kesäisistä massaesiintymisistään ('sinileväkukinnat') lämpimissä ja ravinteikkaissa vesissä, joissa ne tuottavat myrkyllisiä aineita. Syanobakteerit voivat elää yksittäisinä bakteereina tai muodostaa jonomaisia ketjuja.

Sinilevät ovat yhdestä solusta koostuvia, maailman vanhimpia eliöitä. Kasvien tavoin ne yhteyttävät ja tuottavat happea. Sinilevät hyötyvät ravinteista, mutta selviävät ankaristakin oloista. Yksittäiset sinilevät erottuvat vihertävinä tai kellertävän ruskeina hiutaleina tai tikkuina vedessä. Jos ravinteita ja lämpöä on riittävästi ja sää on heikkotuulinen, sinilevät tuottavat runsaasti nauhoja, jotka muodostavat laajoja pintalauttoja. Massaesiintymät voivat kuitenkin hajota nopeasti sään muuttuessa. Rannoille kertyneet sinilevät erottuvat kirkkaanvihreänä tai kuivuneena jopa turkoosinvärisenä vyöhykkeenä.

Sinilevät runsastuvat vasta vesien lämmettyä myöhemmin kesällä. Rantavesien hajonneet, rihmamaiset levät voivat myös muistuttaa sinileväkertymiä. Koska sinilevämassa on yksittäisistä soluryppäistä koostuvaa puuroa, se hajoaa esimerkiksi tikulla vettä sekotettaessa. Rihmamaiset levät sitä vastoin tarttuvat tuppoina tikkuun.

Vaikka sinilevät eli syanobakteerit ovat toiminnaltaan ja ekologialtaan samanlaisia kuin levät, ne ovat rakenteeltaan lähempänä bakteereita. Sinilevät ovat esitumallisia (prokaryoottisia) eliöitä, joilta puuttuvat erilaistuneet kalvojen ympäröimät soluelimet. Planktonissa esiintyvillä sinilevälajeilla on usein soluissaan kaasurakkuloita, mahdollisesti helpottamassa valoisassa pintakerroksessa pysymistä. Etenkin pintalauttoja muodostavien lajien runsastuminen riippuu veden fosforiravinnemääristä.

Haitalliset laaja-alaiset massaesiintymät, sinileväkukinnot, ajoittuvat yleensä kesäkauteen. Avomeren pintalauttoja muodostavat lajit Aphanizomenon flos-aquae ja Nodularia spumigena. Kukinnoissa on usein mukana myös Anabaena-suvun lajeja. Myös pienten, yhdyskuntina esiintyvien sinilevien määrä kasvaa lämpimän veden aikana.

Suurin osa Itämeressä esiintyvistä sinilevälajeista on myrkyttömiä, lähteistä riippuen 30-50% sinilevistä on myrkyllisiä. Maksamyrkky nodulariinia tuottava Nodularia spumigena on aina testattaessa osoittautunut myrkylliseksi. Myös hermomyrkkyjä (mikrokysteenejä ja saksitoksiineja) muodostavia sinilevälajeja esiintyy Itämeressä.

Sinilevämyrkkyihin kuolee satunnaisesti lehmiä ja koiria, mutta Suomessa ei ihmisille ole aiheutunut vakavia myrkytyksiä. Ihottumia, päänsärkyä ja kuumeilua voi tulla uimisesta sinileviä sisältävässä vedessä. Löylyvetenä ei tule käyttää vettä, jossa on sinilevää. Sinilevä hajoaa kuumuudessa, ja sen mahdollisesti sisältämät myrkyt pääsevät vesihöyryn mukana keuhkoihin. Pieniä lapsia ei pidä päästää tekemisiin myrkyllisen sinilevän kanssa.

Myrkyllisyyden voi kätevästi testata BlueGreenTest -sinilevätestillä. Testi on kotimainen pikatesti.

STERNACON VERKKOKAUPPA